PYHÄN YÖN KARTANO

Moikka!

Mulla oli tässä äskettäin arviointikeskustelu, josta sain mun tarinavihon hetkeksi kotiin, jotta vanhemmat voi lukea sitä. Päätin, että haluan kirjoittaa yhden tarinoistani tänne. Valitsin tämän vuoden työläimmän tarinan, joka on siis jonkin sortin jännityskertomus. Kyseinen kertomus on se sama, josta mainitsin viime postauksessa. Koska Pyhän yön kartano -niminen "teos" on aika pitkä, jaan sen kahteen osaan. Tänään tulee ensimmäinen ja ensi perjantaina toinen! Ei muuta, kuin aloitetaan! Toivottavasti viihdytte!

PYHÄN YÖN KARTANO

 Ilta pimeni nopeasti ja myrskytuuli ulvoi. Oli kylmä ja varpaita paleli. Oli niin sumuista ja aavemaista, etten voinut erehtyä. Nyt oli se aika. Nyt oli pyhä halloweenyö.

  Pinkaisin juoksuun. Ei ollut turvallista olla ulkona. Tavallisella ihmiselläkin oli riski olla ulkona, mutta minulla se oli satakertainen. Jostain syystä Pyhä yö, paha ja hirveä henki, vainosi minua.

  Juoksin synkän metsän halki. Kun Pyhä yö oli vapaana, oli päästävä heti kotiin. Tultuani kaduille, huomasin harmikseni miten paljon lapsia kierteli ovelta ovelle. He eivät tienneet, että olivat vaarassa. Vain Juuso eli minä, paras ystäväni Tuomas ja isosiskoni Anna osasimme vastustaa Pyhää yötä ja Yön ritaria. Minun teki mieli varoittaa noita-asuisia pikkutyttöjä ja viikatemiehiksi pukeutuneita poikia. Kukaan ei kuitenkaan uskoisi. Miksi kukaan ei yhdistänyt katoamisia Pyhään yöhön? Miksi kukaan ei hoksannut, että Morwenna, Pinja, Elias ja monet muut lapset olivat kadonneet halloweenyönä, silloin kun Pyhä yö oli vapaalla jalalla?

  Onnekseni sain avata kotioveni pian. Sanoin "hei" äidilleni ja vinkkasin Annan luokseni.

"Pyhä yö on synkentänyt taas kaiken?" Anna kysyi heti huolestuneena.

  Nyökkäsin, sillä olin liian hengästynyt puhumaan. Painoin käden pistävän rinnan päälle ja johdatin Annan huoneeseeni.

"Sinä tiedät, mitä hän haluaa", Anna kuiskasi. "Hän haluaa sekasortoa."

  Pamautin huoneeni oven kiinni ja lösähdin sängylleni.

"Joo", mutisin.

"Käyttäydy normaalisti, Juuso!" Anna neuvoi. "Aälä anna sen iljettävän hengen ja kätyrin pilata päivääsi! Lue siihen historiankokeeseen!"

  Hups! Olin unohtanut koko hissankokeen!

"Joo", sanoin toistamiseen ja kaivoin historiankirjan repustani.

  Anna taputti minua olkapäälle ja poistui huoneestani. Yritin keskittyä hissan kokeisiin lukemiseen. En saanut ajatuksiani pysymään kurissa. Samaan aikaan kännykkäni värisi taskussani. Tiesin het, mistä oli kyse.

"Yön ritari", mutisin ja luin teksitiviestini.

"Uusi kaappaus.

  Pyhä yö vei 

 voitin. Taas.

  Yön ritari   "

  Olin saanut samanlaisia viestejä niin pitkään kuin muistin. Olin poistamassa viestiä, kun Yön ritari kirjoitti uudestaan.

"PS. Voit pelastaa ka-

 donneet tulemalla kes-

 kelle peltoa ilmesty-

 neeseen kartanoon

 tänä yönä. Voit on-

nistua."

 "Mitä?" henkäisin.

  Tunsin sydämmeni lyövän kurkussanni, kun puntaroin ritarin sanoja. Hän ei ollut ikinä kertonut minulle pelastamisesta. Koska Yön ritari tiesi epämiellyttävän paljon minusta, olin varma, että kysyinen pelto oli sama kuin se, jolla vietin usein aikaa Tuomaksen kanssa. Pellolla ei kuitenkaan ole koska ollut mitään kartanoa. Mutta Pyhä yö on henki, joten hänelle ei ole ongelma rakeentaa kartanoa!

  Ovikello soi, mikä sai minut hätkähtämään. Menin avaamaan oven, koska tiesin, että Tuomas tulee meille aina halloweeniltana yökylään. Koska vain me ja Anna tiesimme totuuden, oli turvallista pysyä yhdessä.

  Arvasin oikein, sillä oven takana odotti Tuomas.

"Terve", sanoin, mutta en hymyillyt.

"Olen tullut varmaan hulluksi", Tuomas puuskutti hengästyneenä.

  Tuomas näytti hieman hullulta, koska hänen vaaleat hiuksensa sojottivat joka suuntaan, kuin satelliitit. Tuomas ei kuitenkaan ollut hullu tai tyhmä, koska hänen huonoin koetuloksensa oli -10. *Suippis: Tämä ei kuulu tarinaan, mutta ihan pakko sanoa, etten vieläkään ole varma kirjoitetaanko se -10 vai 10-.*

"No?" kysyin ja pompin paikallani, koska ulkona oli aavemaisen kylmä.

  Tuomas veti henkeä ja selitti hätääntyneesti:

"Olin tulossa tänne ja olin pellon kohdalla, kun melkein kuolin säikähdyksestä. Pellolla oli kartano, josta kuului kimakkaa naurua. Ja mikä pahinta, kukaan muu ei nähnyt tai uullut mitään!"

  Sydämmeni jätti pari lyöntiä väliin, kun tajusin, että pellolle oli oikeasti ilmestynyt kartano.

"Se on Pyhän yön tekosia", kuiskasin.

"Mikä on Pyhän yön tekosia?" kuului Annan ääni takaani.

  Anna oli tullut kuuntelemaan ja näytti huolestuneelta. Tuomas selitti nopesti ongelmansa, jonka aikana Annan silmät pyöristyivät silkasta pelosta. Tämän jälkeen kerroin vapisten viestistä ja kehotin molempia sisälle lämpimään.

"Eli luultavasti vain me kolme kartanon", tuumin.

"Jep", Tuomas nyökkäsi.

"Joten vain me voimme voittaa Pyhän yön", huomautin.

"Mutta sitä emme tee, Juuso!" Anna sanoi, kuin olisi lukenut ajatukseni. "Liian vaarallista! Voit vaikka kuolla!"

"Se riski on otettava, jos aion pelastaa kadonneet", huomautin painokkasti.

"Se voi olla ansa! Hän haluaa tappaa sinut! Yön ritari huijaa!" Anna motkotti.

"Hän ei voi valahdella", Tuomas puuttui peliin. "Yön ritari ei ole ihminen. Hän on Pyhän yön luoma varjokuva ihmisestä, jolla voi olla ja varmasti onkin yliluonnollisia kykyjä. Se eroaa ihmisestä myös muutamilla muilla ominaisuuksilla. Se ei voi valehdella, liikkua äänettömästi eli hiipiä tai kokea tunteita. Paras tapa voittaa varjokuva on saada se kokemaan jotakin tunnetta. Koska se ei siihen oikeastaan pysty, sen on pakko tuhoutua eli toisin sanoen kuolla. Samalla tuhoutuu varjokuvan luonut henki ja kaikki hengen langettamat taiat kumoutuvat."

  Syntyi syvä hiljaisuus. Ajattelin kuulleitani sanoja ja aloin vähitellen ymmmärtää ne.

"Mutta silti!" Anna jatkoi. "Tuomas sanoi, että sieltä kuuluu 'kimakkaa naurua'. Hän haluaa sinut sinne!"

"Se antaisi lisäuhreja", Tuomas sanoi. "Pyhä yö on mielestään niin vahva, että uskaltaa ottaa riskin, että onnistuisimme.

  Anna tuntui olevan oikeassa, mutta minä halusin pelastaa kadonneet.

"Mutta omapa on valintasi!" Anna tiuskaisi. "Minä en ainakaan tule!"

"Minä tulen, Juuso", Tuomas sanoi ja väänsi kasvoilleen tekohymyn, joka muistutti enemmänkin irvistystä.

  Minä ja Tuomas pakkasimme mukaan kaiken tarpeellisen. Me molemmat otimme tasku- ja otsalamput. Minä laitoin kännykän taskuuni ja Tuomas linkkuveitsen vyötärölleen, vaikka se ei vahingoittaisikaan varjokuvia.

"Oletko valmis?" kysyin mukamas iloisesti, vaikka ääneni tärisi pelosta.

  Eteisaulassa meitä odotti Anna, joka vain seurasi vierestä, kun minä ja Tuomas pukeuduimme ulkovaatteisiin. Olimme jo ulko-ovella, kun Anna huokaisi ja sanoi:

"Minä tulen mukaan. En voi antaa teidän mennä yksin."

  Virnistin Annalle, koska tiesin, ettei hän jättäisi minua pulaan. Ja pulassa minä olinkin. Anna nappasi taskulampun ja kietoutui toppatakkiinsa. Niinpä me kolme astuimme ovesta pimeyteen...

 Tällänen siitä nyt tuli! Ensi viikolla jatko-osa, joten sitä odotellessa! Nähdään ensi perjantaina!

 MOIKKA!

 -Suippis kuittaa